PV julkaisujen verkkokauppa

Maanpuolustuskorkeakoulu


Diletantteja vai taitajia? : Päämajan valvontaosaston johtama valvonta ja vastavakoilu talvi- ja jatkosodassa
Julkaisuvuosi:2018 
Kieli:suomi 
Sivumäärä:339 
Tekijät:Panschin, Vladimir 
Hinta35.42 €
Puolustusvoimien johtaman valvonnan ja vastavakoilun juuret ulottuvat vapaussotaan. Valkoisten Päämajaan kuuluneen poliisiasiainosaston tehtävänä oli johtaa isänmaanpettureiden, punaisten johtajien, kiihottajien ynnä muiden yhteiskunnan rauhalle vaarallisten henkilöiden etsimistä. Järjestettäessä vapaussodan jälkeen Suomen puolustuslaitoksen johtoesikuntaa perustettiin heinäkuussa 1918 Yleisesikunnan valvontaosasto. Sen päätehtävinä olivat ulkoinen ja sisäinen vastavakoilu. Sisäinen vastavakoilu nimettiin myöhemmin valvonnaksi. Sotia edeltäneenä aikana puolustusvoimien johtoesikuntaa järjestettiin uudelleen muutamia kertoja. Näiden seurauksena puolustusvoimien johtama vastavakoilu ja valvonta määrättiin vuonna 1920 Yleisesikuntaan perustetun toimisto VI:n (valvontatoimiston) tehtäväksi. Helsingissä sijainneen keskuselimen lisäksi sillä oli toimipaikka Viipurissa. Ennen sotia puolustusvoimien johtama vastavakoilu ja valvonta oli palkatun henkilöstön lukumäärällä mitattuna vaatimatonta. Näissä tehtävissä palveli 1930-luvun lopulla ainoastaan 24 henkeä. Valvontatoimiston työn sotia edeltäneen ajan merkittävin tulos, lukuun ottamatta joitakin vakoilu- ja kiihotusjuttuja, oli se, että puolustusvoimien politisoituminen onnistuttiin estämään. Puolustusvoimien valmiutta kohotettaessa syksyllä 1939 Yleisesikunnan valvontatoimisto perusti Päämajan valvontaosaston. Sen tehtävänä oli valtakunnan puolustukseen kohdistuneen ulkovaltojen vakoilun vastustaminen (vastavakoilu) sekä maanpuolustuksen tarkoitusta vaarantaneiden tuhotöiden ynnä muiden hankkeiden torjunta (valvonta). Tässä tarkoituksessa valvontaosaston johdossa oli alueellisia valvontaelimiä niin sotatoimi- kuin kotialueellakin. Sota-aikana 1939 - 1944 varsinaisissa vastavakoilu- valvontatehtävissä palveli yli kolmesataa henkeä. Sota-aikana valvonnan menestyksekkäin toimintatapa oli tiedottajiin perustuva tiedustelutoiminta. Tässä tarkoituksessa valvontaosasto alaelimineen värväsi esimerkiksi joukoista, esikunnista, sotasairaaloista sekä äärivasemmiston keskuudesta avukseen tiedottajia, joiden tehtävänä oli kertoa valvontaosastolle näkemistään ja kuulemistaan valvontaosastoa kiinnostaneista asioista. Tiedustelutoimintansa ansiosta valvontaosasto pääsi jatkosodan aikana perille muun muassa yli sadan hengen myyräntyöjoukosta, jonka olemassa olosta Valtiollisella poliisilla ei ollut vihiäkään. Sota-aikana vastavakoilun tehokkaimmat työmuodot olivat pidätettyjen vakoojien kuulustelutiedustelu sekä radiovalvonta ja -harhautus. Vakoojien kuulustelujen kautta valvontaosasto sai tietoja Neuvostoliiton Suomeen suuntaamaan vakoilun järjestelyistä: keitä Suomen vastaiseen vakoiluun oli koulutettu, ja missä heitä aiottiin käyttää. Näitä tietoja valvontaosasto jakoi esimerkiksi Valtiolliselle poliisille vastavakoilutyössä käytettäväksi . Valvontaosasto toteutti radiovalvontaa yhdessä Päämajan tiedusteluosaston alaisen radiotiedustelun kanssa. Viimeksi mainitun tehtävänä oli osoittaa valvontaosastolle Suomessa sijanneiden vakoojaradistien pääpiirteinen sijainti, minkä jälkeen tarkempi paikannus jäi valvontaosaston radiovalvontajaoksen tehtäväksi. Radioharhautusta suoritettiin kiinni saadun vakoojan radiolla joko yhteistyössä radion haltijan kanssa tai valvontaosaston omin toimin. Sen avulla pystyttiin neuvostotiedustelulle syöttämään vääriä tietoja, sitomaan sen voimavaroja sekä saamaan vihiä vihollisen aikeista. Osa niistä neuvostovakoojista, jotka avustivat valvontaosastoa radioharhautuksessa tai muin tavoin, sai valvontaosaston avustuksella uuden henkilöllisyyden sekä tukun rahaa, ja heidät autettiin uuden elämän alkuun ulkomailla, useimmiten Ruotsissa. Hyvin toteutettuna vakoilu ei perustu ohjesääntöihin eikä kaavamaisiin toimintatapoihin. Täten kaikki tiedot vihollisen vakoilumenetelmistä ja -kohteista ovat vastavakoilulle arvokkaita. Tietojen vaihdon kannalta valvontaosaston keskeisin kotimainen yhteistyökumppani oli samalla saralla toiminut Valtiollinen poliisi. Eräistä yhteistyöongelmista huolimatta virastojen välinen tietojen vaihto toimi, ja ruohonjuuritasolla pystyttiin saumattomaan käytännön yhteistyöhön. Jatkosodan aikana valvontaosaston kansainvälinen vastavakoiluyhteistoiminta saksalaisten kanssa oli valvontaosaston kannalta merkityksellisintä. Valvonnan ja vastavakoilun seurauksena vuosina 1939 - 1944 valvontaosaston huostassa tiedetään olleen jatkotutkimuksia varten liki 3 900 henkeä. Tämä lukumäärä perustuu kuitenkin puutteelliseen lähdeaineistoon, joten todellisuudessa lukumäärä on ollut suurempi. Arvioitaessa valvontaosaston valvontatyön onnistumista sota-aikana voidaan todeta, että se onnistui tehtävässään vähintään hyvin. Tämä on perusteltavissa esimerkiksi sillä, ettei kotialueella toteutettu ainuttakaan sellaista terrori- tai sabotaasitekoa, jolla olisi ollut merkittävää yhteiskunnallista vaikutusta. Valvontaosaston onnistumista vastavakoilussa on vaikea arvioida, kun ei tiedetä Suomessa todellisuudessa toimineiden vakoojien lukumäärää. Tunnettujen lukujen valossa voidaan todeta vastavakoilun onnistuneen vähintään tyydyttävästi. Yhtenä valvontaosaston vastavakoilun menestyksen mittarina voidaan käyttää tietoa siitä, että neuvostotiedustelu oppi sodan aikana arvostamaan suomalaista vastavakoilua. Selvittäessään sodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomission majuri Žukoville vastavakoilun toimintatapoja valvontaosaston vastavakoilutoimiston päällikkö majuri Pentti Heino yritti aluksi vähätellä valvontaosastossa aikaansaatuja tuloksia, mutta majuri Žukov palautti Heinon nopeasti ruotuun. Edellä esitetyn perusteella on oikeutettua todeta, että vaatimattomasta parinkymmenen ihmisen Yleisesikunnan valvontatoimistosta kasvoi ja kehittyi sodan olosuhteiden koulimana ammattitaitoinen ja kenttäkelpoinen usean sadan hengen Paäämajan valvontaosasto, joka suoriutui tehtävästään hyvin, koska sisäinen turvallisuus säilyi. Diletanteista oli tullut taitajia.

« Takaisin